VUOSI 2024 | |
Koko Nokia tekee 2024 Nokia-Seuran, Pirkan opiston ja Nokian kaupungin infran kanssa valmisteltu ympäristötaidehanke tehtiin Virtasalmenpuistoon keskustan tuntumassa. Elo-syyskuun vaihteessa toteutettiin Koko Nokia tekee -hankkeen yhteisöllinen osuus, mosaiikkigraffitit puiston kivenlohkareisiin. Tekijät olivat kaikenikäisiä, eikä aikaisempaa osaamista tarvinnut olla. Pirkan opiston kuvataideopettajat ohjasivat työtä. Keväällä tehdyt betonieläimet oli siirretty puistoon jo aiemmin, ja tapahtuman yhteydessä ne saivat omat QR-koodinsa. | |
Kotiseutupäivät Vantaalla 30.8.-1.9. Suomen Kotiseutuliitto palkitsi Vantaan kotiseutupäivillä Nokia-seuran suurhankkeen ”Kirjoituskinkerit – Minun Nokiani 2033” Maakunnallisena kotiseututekona. | |
Kotiseutupäivät Vantaalla 30.8.-1.9. Maritta Pahlman ja Veijo Hynninen olivat vastaanottamassa tunnustusta. Hanke toteutui valtaosin jo vuonna 2023, mutta loppunäyttely tarinoiden kuvitustöistä pidettiin Nokian kirjastossa vielä tammikuussa 2024. | |
Historian polut 21.8. Tänä vuonna palattiin Nokian kartanon maisemiin. Nuijasodan muistomerkilä Kirsti Naskali kertoi nuijasodan syistä ja vaiheista, minkä jälkeen käveltiin vanhaa Viholanraittia kartanon talouspihaan. Matkalla Eija Teivas avasi kartanon vaiheita ja omistajia ennen Nokia-yhtiön aikaa. Pihassa muisteltiin menneiden vuosikymmenien aikoja ja muutoksia kartanomiljöössä; Pirkko Salmo ja Marja-Liisa Munukka viettivät lapsuudessaan paljon aikaa kartanolla. | |
Historian polut 21.8. Kierros kartanon puistossa lukuisten jalopuiden lomassa päätettiin kappelin perustuksille, jossa arkeologi Vadim Adel kertoi kaivauksilla löydetyistä jäljistä aina kivikaudelta asti kolmenkymmenen hengen joukolle. | |
Maakuntalauluja ja Merikantoa 11.5.2024 Kotiseutuliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin Kerholassa juhlakonsertti. Esiintyjinä olivat Puhallinyhtye Oktaavi, Pinsiön mieskuoro sekä sopraano Minna Viinikainen ja baritoni Waltteri Torikka. Tilaisuudessa Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo piti juhlapuheen, ja tilaisuuden juonsivat Maritta Pahlman ja Veijo Hynninen. Nokia-Seuran tervehdyksen esitti Eija Teivas. Suosittu konsertti myytiin loppuun ja 500 hengen tyytyväinen yleisö täytti Kerholan salin kokonaan. | |
VUOSI 2020 | |
Syyskokous 10.12.2020 ”Koronavuoden” syyskokous pidettiin riisuttuna oheisohjelmasta, mutta kasvomaskien ja käsidesin kera. Onnekkaasti osallistujia tuli 10 jäsentä, mikä oli AVI:n sallima enimmäismäärä kokoontumisiin. Kerholan juhlasali tarjosi kokoukselle hulppeat turvavälit. Kuvassa Maritta Pahlman esittelee hallituksen toimintasuunnitelmaehdotusta tulevalle vuodelle. | |
Nokian kaupungin vuoden 2020 kulttuuripalkinto myönnettiin Nokia-Seuralle Palkinto julkistettiin perinteisesti itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien yhteydessä. Tänä poikkeuksellisena vuonna juhlallisuudet videoitiin ilman yleisöä ja julkaistiin juhlapäivänä kaupungin sivuilla kaikkien katsottavaksi. | |
Kulttuuripalkinnon luovutustilaisuus Vasemmalta kulttuurikoordinaattori Pia Keltti, seuran hallituksen jäsen ja Nokia-101 tarinaa -kirjan toimittanut Maritta Pahlman, puheenjohtaja Veijo Hynninen, vapaa-aikajohtaja Asta Engström ja vapaa-aikajaoston puheenjohtaja Raisa Hiltunen. | |
Taululahjoitus Nokia-Seuralle Nokia-juurinen, nyttemmin Äänekoskella asuva Harri Jaakkola lahjoitti aikanaan äidiltään saamansa taulun takaisin Nokialle. Taulun on maalannut v. 1992 nokialainen taidemaalari Hannu Teriö. Teoksen nimi on paikallishallinnon joulukuusi. Kuva luovutustilaisuudesta (vas.) Sisko ja Harri Jaakkola sekä Maritta Pahlman ja Veijo Hynninen Nokia-Seurasta. | |
Nokia – 101 tarinaa -kirjan kuvataidenäyttely avattiin kesäkuun alussa ja se oli ensimmäinen ns. Pop Up -näyttely samaan aikaan avatussa Kirjasto- ja kulttuuri-talo Virrassa. Kuvassa näyttely on juuri ripustettu. Vasemmalla Maritta Pahlman Nokia-Seurasta ja Kristiina Turtiainen Pirkan opistosta. Kristiina ohjasi oppilaiden kuvitustyöstä pääosan. | |
Nokia ennen ja nyt XVI -lehti Toimituskunta kokoontui 27.5. Siuron Knuutilaan (Korona-ajan turvavälejä noudattaen) valmistelemaan seuraavaa kotiseutulehteä. Tavoitteena on saada lehti lukijoille marraskuun alkuun mennessä. Selfiekuvassa (vas.) Anne Haapalainen, Maritta Pahlman, Helge Hakala, Kari Mattila, Eija Teivas ja Veijo Hynninen. | |
Nokia – 101 tarinaa -kirja valmistui maaliskuun lopulla. Virusepidemia peruutti julkistus-tilaisuudet, mutta myyntiin teos saatiin suunnitellusti. Kuvan näyttävin esillepano on Nokian Prismasta. | |
VUOSI 2019 | |
Yritysvierailu Nokeval Oy 10.10. tutustuttiin Nokeval Oy:n toimintaan 50 henkilön ryhmällä. Kahvitarjoilun myötä isännät kertoivat yrityksestä, sen historiasta ja toiminnasta. Kahteen ryhmään jaettuna pääsimme tutustumaan tehdas-tiloihin ja sen automatisoituihin tuotantolinjoihin. | Vierailun isännät, tj. Jani Vähäsöyrinki ja varatj. Lari Maasalo esittelivät yritystään. |
Retki Hämeenkyröön 10.9. oli jälleen aika nousta bussiin ja lähteä kotiseutu-retkelle. Se suuntautui tänä vuonna Hämeenkyröön. Tänäkin vuonna bussi täyttyi nopeasti ja 60 hengen ryhmä tutustui oppaiden johdolla naapuri-pitäjäämme kauneimmassa mahdollisessa syyssäässä. | |
Sasin – Mahnalan kauniiden maisemien jälkeen tutustuttiin mm. Herttualan ryhmäkylään, kirkonkylän keskustaan ja Kyröskosken tehdastaajamaan. Sitten suunnattiin Kierikkalan Sillanpääläismaisemiin ja Maisemakahvilaan. Katariina-emäntä oli varustanut retkeläisille sämpyläkahveet. | |
Yllätysvieraaksi saimme Antero Aleniuksen, joka Hämeenkyrön kunnanjohtajana esitti tervehdyksensä esitellen lyhyesti kuntaa retkeläisille. | |
Retken päätöskohteena oli Jumesniemen kirkkokoulu, jota kyläyhdistys ansiokkaasti ylläpitää. Terttu Laitila ja Markku Rasa esittelivät tämän erikoisen ”laitoksen” historiaa ja kyläyhdistyksen toimintaa sen myötä. | |
Markku Rasa kertoo kirkon ja taustalla näkyvien, erikoisen pienten urkujen tarinaa. | |
Perinteeksi muodostuneen tavan mukaan myös Hämeenkyrön retki päätettiin yhteisesti laulettuun iltavirteen, jota Maila Böhm säesti salin uruilla. | |
Koskesta noussut Nokia Tällä teemalla Maritta Pahlman esitelmöi Hankkijan Perinneyhdistyksen 40-hengen ryhmälle Nokian kartanon Training Centerissä 13.6. Kuvassa yhdistyksen pj. Voitto Järvelä kiittelee esitelmöitsijää. | |
Suomen Kotiseutuliitto 70v Liiton perustava kokous pidettiin Lounais-Hämeen pirtillä Tammelassa. Samassa paikassa pidettiin myös Juhlaseminaari perjantaina 24.5. Seuramme edustajina seminaariin osallistuivat Maritta Pahlman (Hämeen puku) ja Raili Kankaanpää (Jalasjärven puku). | |
Historian polut Haavistolla 22.5. kokoonnuttiin lähtöpaikalle, Lauttalan koululle. Kuvassa oppaat; Erkko Maalampi, Henry Moisio ja Veijo Hynninen toivottavat kävelijöitä tervetulleeksi ja ohjeistavat kävelyn etenemistä. | |
Tällä toisella kerralla Haavistolla käveli 55 osallistujaa. Vuosi sitten osallistujia olikin peräti 200 ja nyt kohde uusittiin yleisön pyynnöstä. Kuvassa ollaan saavuttu Kullaanvuorelle. | |
Porkanperälle meitä johdatteli mm. Pentti Koskinen, jota Veijo tässä haastattelee. | |
Porkanperällä pidimme mehutauon Helena Tirrosen pihapiirissä. Sää suosi kävelyä tälläkin kerralla ja mehu maistui, puolimatkassa kun miltei oltiin. | |
Helena Tirronen kertoi tarkemmin Porkanperästä ja elämästä tällä alueella, jossa moni kävelijöistä oli aivan ensimmäistä kertaa. | |
Saimme kuulla myös tarinoita vuosikymmenten takaa. Eskon talon isäntä, Kauko Jokinen (91v), kertoi mm. huvitilaisuuksista Kullaanvuoren juhlakentällä ja paviljongissa. | |
Koskesta noussut Nokia 20.3. järjestimme Nokian lukion 2. vuoden historiakurssilaisille kotiseutuluennon Tehdassaaressa. Puhujavieraana oli Nokian Paperin entinen toimitusjohtaja Olavi Toivola, jota Veijo haastattelee entisen pääkonttorin edessä. | |
Tehdas 108:n tiloissa pidetyn osuuden jälkeen siirryimme ulos, jossa Nokian sähkövoiman entinen päällikkö Jukka Kiviluoto kertoi lukiolaisille mm. sähkötuotannon merkityksestä yhtiön kehitykselle. | |
Nokian Renkaat 120 vuotta vuonna 2018. Juhlavuoden merkeissä saimme tilaisuuden koota ryhmän vierailemaan tehtaalla. Vierailu toteutettiin 17. tammikuuta 2019 ja 50 hengen ryhmä oli koossa hyvin nopeasti. Kuvassa yhtiön juhlavuoden logo. | |
Joukkomme jaettiin pieniin ryhmiin, joita asiantuntevat oppaat luotsasivat tehdaskierroksella. Kylläpä meillä riitti ihastelemista pitkälle automatisoitua laitosta kiertäessämme. Yhtiö tarjosi kahvit yläaulassa. Saimme nähdä ja kuulla myös valmistellun esityksen yhtiön historiasta ja nykypäivästä tuotteineen. | |
Vierailumme isännät, tehtaanjohtajat Kimmo Vierimaa (vas.), henkilöautonrenkaat ja Pasi Antinmaa (kesk.) raskaat renkaat, saivat kiitoksenamme K.J. Nummen muistelmateoksen. Samoin ryhmiä kierrättäneet oppaat. Kuvassa pj. Veijo Hynninen on kiittämässä mainiosta tehdaskierroksesta. | |
Kevätkokous 27.3.2019 Kerholassa Kevätkokouksen puhujavieraaksi saatiin Olavi Toivola tällä kerralla kirjailijan roolissa. Hänen teemanaan oli ”Nokia kirjoissani”. Hän kävi lyhyesti läpi neljän teoksensa taustoja; kaksi kirjoista liittyvät hänen yritysjohtajataustaansa ja tuoreimmat kaksi ovat sukuhistoriallisia romaaneja, joilla niilläkin on oma Nokia-yhteytensä. | |
Kerholan Polónin saliin oli saapunut 35 osallistujaa, joista 33 oli seuran jäseniä. | |
Lyhyen kokouksen jälkeen juotiin pullakahvit, jonka jälkeen tarkkaavaisena seurattiin Olavi Toivolan esitystä. | |
VUOSI 2018 | |
Syyskokous 11.12. Nokian kartanossa järjestettiin tavallista juhlavammin. Läsnä oli peräti 80 osallistujaa, olihan paikka poikkeuksellinen ja poikkeuksellisen kiinnostava oli myös puhujavieraamme, diplomaatti emeritus Hannu Himanen. | |
Etuoikeutettuina syyskokouksen kutsuvierainamme kartanon salissa kunniapuheenjohtajamme Risto ja Hillevi Husa. | |
Syyskokouksen päätyttyä juotiin kakkukahvit ennen puhujavieraan esitystä. Kuvassa Hannu Himanen keskellä seuranaan Risto Husa ja kaupunginjohtaja Eero Väätäinen. | |
Kahvit maistuivat kaikille kartanon aulassa. Kuulumisia vaihdettiin ja joulutoivotuksia jaettiin oltiinhan jo lähestymässä joulukuun puoliväliä. | |
Tarinakahviloita järjestettiin yhteistyössä kaupungin vapaa-aikatoimen, Pirkanmaan Maakuntamuseon ja Pirkan Opiston kanssa syksyn aikana neljä kertaa. Kuva vuoden viimeisestä, Nokian kirkossa 26.11. järjestetystä tapahtumasta. Kuvassa kirkkoherra Lauri Salminen toivottaa osallistujia tervetulleeksi. | |
Nokia ennen ja nyt XV -lehti julkaistiin marraskuussa. Seura lahjoitti toistamiseen 150 kpl lehtiä kaupungin sivistystoimen käyttöön opetustyöhön kouluissa. Kuvassa Pauliina Pikka vastaanottamassa seuran lahjoitusta. | |
Tarinakahvila 25.9. järjestettiin River Golfin klubi-ravintolassa. Riverin väki, toiminnanjohtaja Kimmo Siraisen johdolla (vaalea paita), toivotti väen tervetulleeksi. Kuvassa kenttämestari Teemu Lehtimäki kertoo väylien kunnossapidosta ja palvelupäällikkö Minna Mäkinen (oik.) odottaa vuoroaan. Istumassa Maritta Pahlman, joka kertoi Alastalon suvun ja tilan historiasta sanoin ja kuvin. | |
Alastalon sali eli nykyinen River Golfin klubiravintola oli eteiseen asti täynnä väkeä, yhteensä 85 henkeä. | |
Koskenmäen kotiseutupolku tuotettiin yhteistyössä kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Reitti julkistettiin opastettuna kävelynä 9.9. Eeva-Liisa Hynnisen ja Hanna Westmanin johdolla. Myös Raimo Valkama, paljasjalkaisena koskenmäkiläisenä, oli opastamassa ja tarinoimassa. Hän kertoi mm. poikien järjestämistä ”Ristiveräjän Olympialaisista” itse kohennetulla kentällä. Kuvassa iloista lähdön tunnelmaan Nokian koululla Koskenmäessä. Edessä oikealla Hanna Westman, seuran puheenjohtaja Veijo Hynninen kovaäänisineen sekä 110 kävelyyn osallistunutta, joista punaisessa lippiksessään kaupunkimme musiikkimaestro Rainer Lehtinen | |
Kotiseutupolun reitti mutkitteli vanhassa Koskenmäessä. Kuvassa ollaan Topparin kulmilla ja kuvassa (harmaa pusero) Reijo Toppari, joka tarinoi elämästä ja tapahtumista Koskenmäessä, mm. viereisellä tontilla sijainneessa Kura-Korpelaksi kutsutussa vuokratalossa. Opastettuja kävelyjä tehtiin kaksi. Hauska sattuma oli se, että myös toiseen, 30.9. tehtyyn kävelyyn osallistui sama määrä, 110 kävelijää! | |
Kävelyä ryyditti mainiosti tuon tuosta kävelijöiden tarinat itse koetuista vaiheista Koskenmäessä. | |
Tuomisen kauppa oli eräs monista Koskenmäessä sijainneista kaupoista, jonka saimme nähdä nykyasussaan reitin varrella. Rakennusta on korjattu vanhaa kunnioittaen ja sen fasaadi on yhä ilo silmälle. Tässä kuva vuosikymmenten takaa. | |
Kotiseuturetki Ylöjärvelle 30.8. Retki toteutettiin yhteistyössä Ylöjärvi-seuran kanssa. Saimme heiltä mainion oppaan, Torbjörn Nikuksen, joka tuli kanssamme Nokialta asti täpötäydessä bussissa (69 retkeläistä). Kuvassa ollaan Ylöjärven Kuljussa, jossa talon emäntä Sirpa Heikkilä toivottaa tervetulleeksi Heikkilän pirttiin. Rakennus on iso, pirttikin 100-neliöinen ja vanhimmat osat 1700-luvulta. | |
Yhteistyö Nokian seurakunnan kanssa käynnistettiin vuoden aikana. Elo-syyskuussa järjestettiin kaksi koulutustilaisuutta vapaaehtoisryhmälle, joka on lupautunut avustajaksi jumalanpalveluksiin. Kuvassa pastori Marita Tuomi opettaa ja kertoo ehtoollisen jakamisesta. | |
Nokia-viikon Historian polut -kävely 21.5. Käveltiin perinteinen Historian polut -kävely, joka käynnistyi Lauttalan koululta. Sää oli ulkoiluun mitä parhain, joten sen myötä koulun piha täyttyi väestä. | |
Puheenjohtaja ei voi pidätellä iloaan ennen lähtöä Lauttalan koululla, kun väkeä tuli ja tuli aina vaan! Tämä on kotiseutuharrastuksen riemullisimpia hetkiä, kun kutsu on kuultu. Eivätkä suinkaan kaikki ole seuran jäseniä – vielä, tuuminee Veijo. | |
Lauttalan koululta lähdettiin kävelemään säntillisesti kevyenliikenteen väylää ja peräti 200 hengen muodostama jono oli kyllä iloista katseltavaa. Ja iloinen oli mieli jokaisella! | |
Eräs käyntikohteista oli entinen poikien ammattikoulu, joka nyt eli hiljaiseloa. | |
Porkanperällä moni kävelijöistä oli ensimmäistä kertaa. Alue olikin näkemisen arvoinen sillä sitä voinee kuvata ”Pikkupis-palaksi”, kuten kuvastakin voi arvella. | |
VUOSI 2017 | |
Yritysvierailu Purso Oy:öön 18.10. tehtiin 39 henkilön voimin yritysvierailu Pursoon Siurossa. Toimitusjohtaja Jussi Aro esitelmöi kuulijoille kertoen Purson historiasta, kasvusta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Yrityksellä onkin menossa vahva kasvuvaihe. | |
Vieraille tarjottiin voileipäkahvit, jotta jaksettiin lähteä tehdaskierrokselle. Kierros olikin erittäin antoisa ja havainnollinen, sillä tuotanto oli käynnissä iltavuoron voimin koko ajan. | |
Tässä ollaan lähdössä tehdaskierrokselle. Vierasjoukko jaettiin kolmeen pieneen ryhmään, jotta kierros sujui turvallisesti oppaiden johdolla. Vieraat olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kuulemaansa. Alumiinituotannon eri vaiheet tulivat ilmi ja saatiinpa nähdä ja kuulla myös led-valaisimien tuotannosta. | |
Laivalla Laukkoon Lue retkitarina klikkaamalla yllä olevaa linkkiä! Juttu julkaistu Nokian Uutisissa 23.8.2017. Elokuun sää suosi täydellisesti Nokia-Seuran Suomi100 -juhlaristeilyä Laivalla Laukkoon. | |
Kotiseuturetkien suosio perustuu niiden ideaan rakentaa siltaa menneen ja nykyisyyden välille. Sama lähtökohta on nykyisessä Laukon kulttuurimatkailukeskuksessa, kertoi kartanonrouva Liisa Lagerstam. | |
Vanhojen Suomi-filmikuvien äärellä Marja ja Arto Lehtonen huokaisivat, että tällaisessa miljöössä on helppo heittäytyä tunnelmaan – ja pyörähtivät pari kierrosta Kulkurin valssia. Myös tyttäret Taija ja Tiina Lehtonen olivat tyytyväisiä retkeen. | |
Assi Steurs ja Pekka Seppänen olivat pitkään haaveilleet Pyhäjärven risteilystä ja vierailusta Laukon kartanoon. Vesielämää, historiaa, kulttuuria, hyvää ruokaa – Nokia-Seura tarjosi ne kaikki samassa paketissa. | |
Pinsiön kirkkopolkuvaellus toteutettiin toistamiseen 11. kesäkuuta. Reitin pituus Pinsiön Pirttisillasta Nokian kirkolle on liki metrilleen 10 km. Tätä polkua käytettiin kulkureittinä Pinsiöstä Nokialle aina vuoteen 1927, jolloin tieyhteys valmistui. Kuvassa vaeltajat saapumassa Jaakko Hartmanin johdolla evästauolle Karhuntaponmaassa. Polulle lähdettiin klo 7 ja hyvin ehdittiin jumalanpalvelukseen kymmeneksi. | |
Vaeltajat perillä kirkolla kellon ollessa n. 9.30, joten hyvin ehdittiin jumalanpalvelukseen. Vaelluksen vetäjä ja oppaamme Jaakko Hartman edessä keskellä sinisessä puserossaan. | |
Historian Polut -kävely 16.5. suuntautui tällä kerralla Pitkäniemen alueelle. Kävelijöitä suosi mitä mainioin sää, joten ei ihme, että osallistujia kertyi peräti 150 henkeä. Puheenjohtaja saikin heti lähteä pullakauppaan, kun pullakahvit oli luvattu kaikille. Onni Torikka ja Raija Lehtimäki olivat mainiot oppaamme. | |
Monet eivät tienneet ennakolta, että Pitkäniemessä on kaunis kirkko, johon kokoonnuttiin kuulemaan Raija Lehtimäen esitystä. | |
Luvatut pullakahvit tarjottiin rantasaunalla, jonne vain osa mahtui sisätiloihin. Toisaalta, mikä oli kahvitellessa ulkosalla mitä mainioimmassa kevätsäässä. | |
Valokuvanäyttelyn ”100 vuotta työtä Nokialla” valokuvataulut. Klikkaa oheisia linkkejä, taulut avautuvat uuteen ikkunaan. HUOM! Alimmaisena (linkki 20) on näyttelyluettelo, josta saat lisätietoja kuviin. | 1. Maa- ja metsätalous 2. Elintarviketeollisuus ja -palvelut 3. Kumiteollisuus 4. Metalliteollisuus 5. Muu teollisuus 6. Saha- ja puunjalostusteollisuus 7. Vaatetus- ja kenkäteollisuus 8. Rakentaminen 9. Kauppa 10. Liikenne ja kuljetus 11. Toimistotyö 12. Viestintä- ja painatusala 13. Seurakunta 14. Sähkö, vesi ja puhtaanapito 15. Palo- ja pelastustoimi 16. Kasvatus- ja sivistystoimi 17. Hoitotyö 18. Muut palvelut 19. Kotityö 20. NÄYTTELYLUETTELO |
VUOSI 2016 | |
Seuran syyskokous pidettiin 24.11. Kerholan Sivusalissa. Osallistujia oli 29 henkeä, jotka saivat kuulla puhujavieraan, Antti Häikiön mainion esityksen suvustaan teemalla ”Anterot Nokialla”. | |
Antti, tunnetusti sanavalmiina esiintyjänä, piti mielenkiintoisen esityksen suvustaan ja innoitti yleisönsä vilkkaaseen tarinointiin ja kysymyksiin. Hänellä oli mukanaan kuvan kynttelikkö, kandelaber, kuten he suvussa sitä kutsuvat entisaikoja mukaellen. Alkujaan se on tullut sukuun näyttelijä Ida Aalbergin (1857-1915) kautta. Hän sai sen aikanaan lahjana hämäläisylioppilailta, joiden suosiossa Ida ja teatteri tuolloin olivat. Taiteet ylipäätään olivat osa Suomen kansallista rakentamista. | |
Vuoden yritysvierailu tehtiin Nokian Panimolle 29 osallistujan voimin. Saimme kuulla Panimon tarinan, tuotekehittelylinjauksia ja pääsimme myös kiertämään tuotantotilat. Toki saimme myös maistaa talon tuotteita. | |
Tarkkaavaisena kuunneltiin koti-kaupunkimme panimon tarinaa. | |
Kotiseuturetki tehtiin kiertäen vanhan Pirkkalan pitäjän aluetta. Reitti kulki Raholan ja Pispalan kautta Pirkkalaan. Tälläkin kerralla bussi täyttyi hetkessä, 69 osallistujaa. | |
Eräs kohteistamme oli Satakunnan Lennoston sotilaskoti Pirkkalassa, jossa nautimme retkikahvit. | |
Mitäpä muuta ”Sotkussa” nauttisimme kuin munkkikahvit, kuten Erkko Maalampi ja Jorma Kuoppala tässä sotilaskotisisaren opastamana. Suolaisena oli tarjolla karjalanpiirakka munavoin kera. Ja hyvää oli! | |
Tälläkin kerralla retki päättyi kirkkoon, nyt Pirkkalan vanhaan kirkkoon, jossa saimme kuulla nuoren viulistin, Sanni Kankaan, taidokasta soittoa. Häntä säesti pianotaiteilija Maila Böhm (kts. eturivi). Maila säesti myös yhteislauluna lauletun iltavirtemme. | |
Pinsiön kirkkopolkuvaellus Pinsiöstä kuljettiin Nokian kirkkoon polkua pitkin ennen tien valmistumista 1928. Seuran juhlavuoden merkeissä teimme tuon vaelluksen 5.6. 40 hengen ryhmällä 10 km:n pituisena Pinsiön Pirttisillasta Nokian kirkkoon kymmeneksi jumalanpalvelukseen. Kuvassa ensimmäiset tulijat saapumassa puolivälin mehuasemalle. | |
Vaelluksen puoliväli sijoittui Karhuntaponmaahan, jonne huoltoryhmä Maritta, Erkko ja Veijo pystyttivät mehuaseman. Kuvassa Tuija Kiiskinen tankkaamassa mehua ja Juhani Rantalainen kameralaukkuineen etsii kuvakulmia. | |
Aamun varjot ovat vielä pitkät kellon ollessa 8-9 Karhuntaponmaassa. Mehu maistuu jos tarinointikin. Kuvassa Mauri Långvik (oikealla), joka kertoi kirkkopolun tarinasta. Mukana oli myös pastorimme Timo Uotila (vas. reppu selässä), joka johdatti meidät pyhäaamun jumalanpalvelukseen. Kirkkopolkuvaelluksen valmisteli oppaanamme Jaakko Hartman, joka tuntee nämä maastot kuin omat taskunsa. | |
Perinnerakentaminen ja remontointi 14. toukokuuta Nokia-viikkoon liittyen järjestettiin Hinttalan pihamaalla tapahtuma, jossa IKATAN oppilaita ja opettajia oli kertomassa ja opettamassa perinteisiä rakennustapoja. Kiinnostuneet remontoijat saivat opastusta kädestäpitäen oikeista työtavoista ja materiaaleista. Oheisessa kuvassa arkkitehti Eija Teivas on pitämässä luentoa mm. maaleista, katoista ja ilmanvaihdosta. | |
Telttakatoksessa IKATAN opiskelijat pitivät työnäytöksen vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta ja kittaamisesta. | |
Tässä kuvassa on menossa työnäytös ja opastus pinkopahvittamisesta. | |
Viereisessä kuvassa syntyy kaunis hirsisalvos ja opastusta saa myös piilukirveen käytöstä. | |
Nokian mitali 2016 myönnettiin Nokia-Seuralle, seuran 70-vuotisjuhlavuonna. | |
Nokian mitalin luovutus, luovuttamassa kaupunginhallituksen pj. Arja Laitinen, taustalla valtuuston pj. Jari Haapaniemi ja kaupunginjohtaja Eero Väätäinen. Vastaanottajina seuran kunniajäsen Vuokko Suuniittu ja puheenjohtaja Veijo Hynninen. | |
Nokian mitalin luovutus tapahtui Nokia-viikolla Hempankaaressa. Mitalia esittelevät vas. Maritta Pahlman, Eino ja Vuokko Suuniittu ja Veijo Hynninen. | |
70-vuotisjuhlakokous 18.2. pidettiin liki tunnilleen 70 vuotta Nokia-Seuran perustamis-kokouksen jälkeen. Paikkakin oli sama eli Kerholan juhlasali. Osallistujia oli 68 henkeä, joista jäseniä oli 44. | |
Nuorissa on tulevaisuus. Niinpä juhlakokouksessa esiintyivät Kankaantaan koulun musiikkiluokkien oppilaat. | |
Juhlakokouksen illassa kuultiin myös uunituore kantaesitys Nokia-räppi, jonka Timo A. Tanhuanpää on kirjoittanut. Kappaleen räppäsi Tutkapari alias Joonas-Ville Hietaniemi ja Frans Åkerberg. | |
Juhlakokouksen jälkeen oli paikallaan nauttia juhlakahvit. Kahvipöytä oli katettu Kerholan Sivusaliin ja pöytää koristivat asiaan kuuluvat kakut. Ja maistuivat myös! | |
VUOSI 2015 | |
Yritysvierailu SCA:n tehtaalle 3.8. vierailtiin 38 hengen ryhmällä pehmopaperitehtaalla, jossa meitä johdatti ympäristöpäällikkö Jenni Vainio. Kahvitarjoilun ja yritysesittelyn jälkeen kierrettiin pienryhmissä oppaiden johdolla tehtaalla, jossa nähtiin mm. kuvan Mantaksi ristitty vanhin pehmopaperikone. | |
Lehtolan laulut Tapio Rautavaaran synnyinkodin pihamaalta saivat aikanaan alkunsa Tapsan Tahdit. Sitä muistellen järjestimme 6.8. yhteislauluillan Lehtolan pihamaalla. Kaupunki niitti heinikon ja talkoilla kunnostimme nurkat niin, että saatoimme viettää mukavan ehtoon tuttuja laululuja laulellen. | |
Eikä meidän tarvinnut yksin laulaa. Osallistujia laskettiin peräti 280, joten tunnelmaa, tarinointia riitti ja lauluissa volyymia. | |
Lauluillan juonsi ja yleisöä laulatta Pasi Heino tutulla tyylillään. Ja esittipä trubaduuri myös oman soolonumeronkin. Säestyksestä huolehti nokialaisten oma Nokian Harmonikkakerho. | |
Kahvimyllytalot Kumitehtaan 1920-luvulla Nokialle tuomat ns. Kahvimyllytalot olivat omaleimainen piirre keskustan ilmettä Tyttölän alueella. Nokia-Seura pyrki säilyttämään yhden taloista niiden tultua purkamisen kohteeksi. Viimeisen, kirkon kupeeseen siirretyn talon tarina päättyi v.2015, kun se purettiin tulevan Prisma-tavaratalon tieltä. | |
Tässä Nokia-postikortissa näkymä vuodelta 1958 Tyttölän alueesta. Kuva on otettu SOK:n myllyn suunnasta, kirkko näkyy aivan kuvan vasemmassa ylänurkassa. | |
VUOSI 2014 | |
Kotiseutupolku 14.9. lähtee Hinttalasta ja etenee kirkon, hautausmaan, Viikinharjun, Pirkkalaistorin ja Poutunpuiston kautta takaisin Hinttalaan. Kuvassa oppaamme, Eija Teivas, johdattaa kulkijoita kirkon edustalta hautausmaalle ja edelleen Viikinharjuun. Tämän ensimmäisen kotiseutupolun ensikävelylle osallistui 23 henkeä. | |
Tässä ollaan edetty jo Poutunpuistoon, jossa iloksemme Vesikehä oli toiminnassa. Eija Teivas kertoo kohteesta asiantuntevaan tapaansa. | |
Kotiseuturetki 26.8. suuntautui Sarkolaan ja Suoniemelle. Kuvassa retkeläiset (69 henkeä) ovat saapuneet Sarkolan Talolan pihamaalle. | |
Isäntä, Sami Talola toivotti vieraat tervetulleeksi ja kertoi Talolan historiasta. Hän myös säesti yhteislaulumme, Kesäpäivä Kangasalla. | |
Saimme tutustua Talolan päärakennuksen eri tiloihin. Tässä ollaan salissa. Talola on toiminut aikanaan myös pitojen järjestäjänä, joten vierailun lopuksi saimme nauttia hyvät kahvit. Ja kahvit todella maistuivatkin hieman sateentihruisessa ja koleahkossa illassa. | |
Lehtolan yhteislaulut 7.8. pidettiin sateisessa säässä. Sateesta huolimatta väkeä tuli paikalle 174 henkeä ja kyllä siellä laulettiinkin. Tomi Markkola lauloi ja laulatti ryhmä harmonikkakerholaisia säestäjinä. | |
Sade hieman hellitti otettaan väliajalle yltyäkseen taas, kun laulamaan päästiin. Ja kuinka ollakaan, kun viimeistä laulua laulettiin sade lakkasi tykkänään. | |
Tapahtumat eivät synny talkoitta. Tämä ryhmä, Outi Viitanen, Tapio Teuho-Markkola ja Veijo Hynninen, muistanevat jälkikäteen hymyissä suin sateista iltaa Lehtolassa, sulakkeiden palamista, jatkojohtojen vetämistä märän metsikön läpi ja tietysti – iloista tunnelmaa lauluineen. | |
Nokia-viikolla järjestettiin Nokian pääkirjastoon näyttely, jossa tuotiin esiin kotiseutuyhdistyksemme toimintaa ja toivotettiin kiinnostuneita tervetulleeksi jäseniksemme. Jäsenmäärä onkin kasvanut 2010-luvulla kolminkertaiseksi. | |
Kevätkokous 26.3. pidettiin Nordean tiloissa. Puhujavieraana oli mm. Jukka Kiviluoto, joka kuvassa kertoo Nokian teollistumisen historiasta. | |
VUOSI 2013 | |
21.5. Nokia-viikolla käveltiin perinteiset ”Historian polut” Nokian kaupungin juurille, Nokian kartanon pihapuistoon. Risto Husa avasi kartanon vaiheita monen isäntä- ja rakennussukupolven ajalta. | Tuuheiden jalopuiden katveessa päästiin myös kummas- telemaan muinaista riimu-kirjoitettua Nokia-kiveä. |
Risto Husa kertoo Nokia-kivestä muinaisen kappelin perustuksilla | |
Kiertokävelyn jatkuessa Ilkan patsaalle Husa sai kuvailevalla kerronnallaan v.1596 käydyn Nuijasodan kahakat eläviksi mielissämme. | Risto Husa kertoo Nuijasodan vaiheista Ilkan patsaalla |
11.6. Sireenien aikaan vietettiin kesä-iltaa Hinttalassa, sen täpötäydessä pytingissä. Kiinnostavien kylien, talojen ja ihmisten teemoista oli tällä kertaa esillä Haaviston Utola. Jaakko Hartman kertoi tilan mittavista maista, joista on sittemmin muotoutunut asuinalueita. Jorma Kuoppala puolestaan tarjoili värikkäitä henkilökuvia tämän kulttuurikodin kasvateista, sisaruksista Laura, Erkki ja Ture Junttu. | Nokia-Seuran varapuheenjohtaja avaa Utola-iltaa ja Jorma Kuoppala valmistautuu omaan puheenvuoroonsa. |
Kesäkuussa Nokia-Seuran väki kohtasi myös nuorta innostunutta kuulijakuntaa, kun seura järjesti muutamana kesäloma-päivänä ohjelmaa Mannerheimin Lasten-suojelu-liiton kesäkerhoille. Kotiseudun historia avautui pikkukoululaisille, kun he saivat arvuutella valokuvista nokia-laisia paikkoja ja rakennuksia sekä sitten kertoa niistä omia tarinoitaan. | Perinnetuokioiden apuopettajana toiminut 8-vuotias Annastiina Autio esitteli Nokian historiaan liittyviä esineitä ja rakennuksia |
8.8. Tapsan Tahtien aattona Nokia-Seura järjesti Lehtolan mökillä yhteislauluillan. Paluu Tapio Rautavaaran synnyinpaik-kaan ja Tahtien alkuperäiseen henkeen viritti 250-päisen yleisön mukaviin tun-nelmiin elokuisessa ilta-auringossa täy-sillä penkkirivistöillä. Väki pani kiitettä-västi merkille myös talkooporukan rai-vaaman pihamaan, kuuraaman pirtin ja tietysti munkit ja makkarat. | Tapio Rautavaara-reliefi Lehtolan mökin seinässä. |
Laulattajina esiintyi melkein rautavaara, Jari Välimäki sekä Veikko Pentti kitaroineen. | |
13.8. Nokia-Seura vietti Kotiseutujuhlaa ja sai harvinaisen mahdollisuuden pitää se Nokian kartanon arvokkaissa tiloissa. Juhla järjestettiin seuran aktii-visten toimijoiden Risto Husan, Vuokko Suuniitun ja Päivi Korhosen kunniaksi. Heidät palkittiin huomionosoituksin ja Suomen Kotiseutuliiton ansiomitalin saanut Risto Husa kutsuttiin myös Nokia-Seuran kunniapuheenjohtajaksi. Juhlapuheen piti ekonomi Antti Punkari ja musiikkia esittivät Pinsiön Mieskuoron kvartetti sekä basso Oskari Nokso-Koivisto ja pianisti Maila Böhm. | Kotiseutujuhlan juhlayleisöä Nokian kartanossa 13.8.2013. (Nokian Uutisten kuva-arkisto) |
Kotiseutuharrastuksessa ansioituneet Vuokko Suuniittu, Päivi Korhonen ja Risto Husa. | (Nokian Uutisten kuva-arkisto) |
Juhlapuhujana Antti Punkari viittasi havainnollisesti Nokian historiaan. | (Nokian Uutisten kuva-arkisto) |
Pinsiö-kvartetti esitti laulutervehdyksen juhlayleisölle. | (Nokian Uutisten kuva-arkisto) |
12.9. ”Taiteiden Pinsiö” -kotiseuturetki. Kuvataiteilija Osmo Rauhala antoi suuren panoksen kotiseututoimintaan toivottamalla retkeläiset – kaksi täyttä bussillista – tervetulleiksi kotitilalleen. Myös Yltä ja alta -maataideteoksella käytiin. Rauhalan lempeä, mutta vakuuttava kertoilu polveili suvun historiasta perheen nykypäivään, raakun suojelusta luomuviljelyyn ja luonnon ihmeistä taiteen moniin ulottuvuuksiin. Ajatelmat jättivät kuulijat elämänuskoiseen tunnelmaan, joka matkan päätteeksi purkautui spontaaniksi iltavirreksi Pinsiön kirkossa. | |
7.11. Yhtenä toimintamuotonaan Nokia-Seura aloitti yritysvierailujen sarjan. Paalupaikan sai Linnavuoren Agco Power, ja jälleen retkibussi täyttyi saman tien. Pääsimme tutustumaan uuteen, valtavaan moottoreiden kokoonpanohalliin. Se oli vastikään noussut pikavauhtia, kun moottoreiden kysyntä maailmalla on hyvässä vedossa. Mainiot tehdasoppaat osasivat oivallisesti avata yleisön näkökulmaa huippunykyaikaiseen metalliverstaaseen. Paluumatkalla saatoimme täydellä syyllä hehkuttaa, mitä osaamista Nokialla onkaan. | Agco Power, moottoreiden kokoonpanotehdas. (Agco Powerin kuva- arkisto) |